Tuikkula - lippukunnan retkikämppä Luvialla, on ollut omistuksessamme
jo vuodesta 1995. Heti hankinnan jälkeen kämpällä uusittiin katto ja matkan
varrella on tehty sisätiloissa paljonkin. Ullakko on avattu yhdeksi isoksi
tilaksi, jossa voi yöpyä ja järjestää myös ohjelmaa.

Talkooväkeä on saatu oman johtajiston
lisäksi myös veljeslippukunnasta sekä partiolaisten vanhemmista. Toki joukkoon
mahtuu vielä innokasta talkooväkeä. Ottamalla yhteyttä lippukuntaa, saa tietoa
seuraavista talkoopäivistä.
Elokuun alussa järjestetään Osalassa Ahlaisissa usean lippukunnan yhteinen kesäretki.
Retkeä odotellessa on hyvä varmistaa, että retkivarusteet ovat kunnossa ja sadevaatteetkin mahtuvat vielä päälle. Retkeä ennakoiden voi harjoitella kesän aikana vaikka teltassa nukkumista ja kokeilla oman hyttysmyrkyn toimivuutta kesäillassa.
Osala; kuva VV:n Facebook
Ahkeraa talkookesää sekä riemukkaita retkiä luonnossa kaikille!