keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Uusi vuosi, uudet kuviot!


Hyvää partiovuotta 2019 kaikille!

Uusi vuosi tuo tulleessaan usein uusia tehtäviä ja haasteita, mutta myös mahdollisuuksia. Itselläni vuosi alkoi Tuikkeissa suurin muutoksin. Siirtyminen pitkäaikaisesta sihteerin ja rahastonhoitajan pestistä lippukunnanjohtajaksi ei välttämättä käy käden käänteessä ja vaatii itseltäkin uutta asennoitumista. Kiitos lippukunnan aktiivisen johtajiston, hommat tulevat varmasti hoidetuiksi.

Johtajaneuvoston kokoonpanokin on vähän muuttunut. Vuoden ensimmäisessä kokouksessa oli lähes koko JN paikalla  tekemässä päätöksiä ja suunnittelemassa kevään toimintaa. Paljon kivoja juttuja on tulossa tänäkin keväänä. 


 Tulossa on viikottaisten ryhmien kokoontumisten lisäksi mm. perinteiset muistelemispäivän vietto - tänä vuonna KV-illan merkeissä sekä käkausien retket ja osallistuminen partioparaatiin Turussa 5.5.

Teljän Tuikkeet ovat toimineet koko viime vuoden väistötiloissa, kun Väinölän kirkkoa on remontoitu. Nyt muutto on suoritettu ja toiminta jatkuu viikolla 5 uusituissa, partiolaisten yhteisissä tiloissa Väinölän kirkon alakerrassa. Sisäänkäynti on pihan puolelta, kulmauksen portaikosta.





LPKJ Minttu toivottaa tälle vuodelle paljon mukavia partioseikkailuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti